Suomen Kansanmusiikkiliitto

Ota yhteyttä:

Suomen Kansanmusiikkiliitto
Päivi Ylönen-Viiri, toiminnanjohtaja / verksamhetsledare / executive director
0500 431913
Yleiskuvaus

Suomen Kansanmusiikkiliitto on kansanmusiikin harrastajien, ammattilaisten ja ystävien oma järjestö, joka on toiminut Suomessa jo vuodesta 1968. Alueellista harrastustoimintaa pyörittää 20 jäsenyhdistystä ympäri Suomea. Liitto järjestää monenlaista toimintaa ja edistää kansanmusiikkialan kehittymistä erilaisilla projekteilla tehden yhteistyötä koko kansanmusiikin kentän kanssa. Lisäksi Suomen Kansanmusiikkiliitto hoitaa kansainvälisiä yhteyksiä muun muassa pohjoismaisen kansanmusiikkikomitean, NORDLEK-neuvoston ja Pohjoismaisen kansanmusiikkikomitean kautta.

TAPAHTUMAT

Suomen Kansanmusiikkiliitto Samuelin Poloneesi -kansanmusiikkitapahtuman joka vuosi. Liitto tekee ostopalveluna myös espoolaisen JuuriJuhla-RotFest -kansanmusiikkitapahtuman tuotannon. Suomen Kansanmusiikkiliitto järjestää kahdeksan kansanmusiikkikiertueita vuosittain. Lisäksi jäsenyhdistyksillä on muita eri kokoisia kansanmusiikkitapahtumia, kuten Eteläpohjalaiset Spelit, Siilifolk ym.

KURSSIJÄRJESTÄJÄ

Liitto järjestää jäsenilleen koulutusta, joista suurimmat ovat Oriveden kansanmusiikkikurssit joulun välipäivinä sekä KAMU - Lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri kesällä. Vuonna 2015 liitto aloitti järjestämään myös Etho Finland -kurssia.

JÄLLEENMYYNTI

Suomen Kansanmusiikkiliitto hoitaa kotimaisten kansanmusiikkiäänitteiden ja nuottikirjojen nimikkeistöltään laajinta myyntipalvelua postimyyntinä ja alan tapahtumissa. Tuotteet nähtävissä liiton nettisivuilla.

LEHTI

Liitto julkaisee Kansanmusiikki-lehteä neljä kertaa vuodessa yhdessä Kansanmusiikki-instituutin kanssa. Kansanmusiikki on ainoa suomenkielinen kansanmusiikin aikakauslehti. Lehti kuuluu jäsenmaksuun, mutta sen voi tilata myös erikseen.

Suomen Kansanmusiikkiliittoon voit ottaa yhteyttä jos kaipaat tietoa kansanmusiikkialasta!

Toimintamuodot
Jälleenmyyjä
Kurssijärjestäjä
Yhdistys