Ponsi

Ota yhteyttä:

Ponsi
Riku-Pekka Kellokoski
Yleiskuvaus

Kanteleen voima, sointi ja rikkaus. Näistä aineksista sai alkunsa Ponsi alkutalvesta 2011, kolmen Rääkkylästä lähtöisin olevan muusikon toimesta.

Eri kanteleiden vahvuuksia yhdistäen Ponsi esittää omia sävellyksiään sekä vanhoista lauluista tehtyjä uusia sovituksia. Perinteen vahvaa osaamistaan hyödyntäen kappaleisiin tartutaan ennakkoluulottomasti ja karjalaisella räväkkyydellä.

Runolauluista, kansanlauluista ja hypnoottisista improvisaatioista voi kuulla kaikuja karjalaisesta mielenmaisemasta. Arkaainen lähestymistapa yhdistettyinä harkittuihin sovituksiin leimaavat yhtyeen musiikkia.

Kaikki jäsenet työskentelevät aktiivisesti kansanmusiikin parissa niin esiintyjinä, soolona tai muissa yhtyeissä kuin opettajinakin.

Erityisosaaminen

Kansanmusiikki eri muodoissaan kanteleilla esitettynä.

Kokoonpano

Riku-Pekka Kellokoski - Konserttikantele, laulu
Reetta Kellokoski - 19-kielinen kantele, laulu
Nanna Nyholm - Saarijärven kantele, laulu

Musiikki-/tanssityylit

Pohjoismainen kansanmusiikki polkasta paimensoittoon.

Toimintamuodot
Kurssijärjestäjä
Yhtye/kuoro