Riihi-iltamat 2019: Holopainen/Ojajärvi

21.8. klo 19, Taavettilan riihi, Seminaarinkatu 15, Jyväskylä

HOLOPAINEN / OJAJÄRVI

 

Holopainen/Ojajärvi on viulisti Maija Holopaisen ja haitaristi Juska Ojajärven tuore duo, joka soittaa Riihi-iltamissa toisen yhteisen konserttinsa. Musiikissa kuuluvat soitinten monipuoliset sävyt ja äänenvärit sekä improvisaation henki. Ohjelmisto on valittu hämmästyttävän tehokkaalla metodilla: ”Soitetaan meidän mielestä hyviä biisejä, joita on mukava soittaa, ja laitetaan ne peräkkäin.” Luvassa on ainakin pohjoismaista pelimannimusiikkia, ripaus klezmeriä, muutama laulu, ja tästä kaikesta inspiroituneita omia sävellyksiä.

 

Holopainen on tunnettu myös yhtyeistä Huutarha, Kostajan Kaipuu, Puhallushukka ja möö. Ojajärveä puolestaan kuulee sellaisissa, kuin Kaunis Elsa, Vallila Klezmorim, There’ll Be Birds ja Antti Korhola Potkasee Oven Sisään.

 

Tervetuloa! 

 

----------------------------

 

INFO:

 

Riihi-iltamat 2019 on Kulttuuriyhdistys Karkee ry:n 11. kertaa järjestettävä konserttisarja, jossa kuullaan mielenkiintoista kansanmusiikkia ja folkia monesta tulokulmasta käsin.

 

Taavettilan riihi (Seminaarinkatu 15)

Liput ovelta 10/8€ klo 18.30 alkaen (HUOM! vain käteinen.)

Esitys alkaa klo 19.00

 

Kesto n. 60min.

 

Ennakkovarauksia voi tiedustella sähköpostilla [email protected] konserttia edeltävään iltaan saakka.

 

RIIHI-ILTAMAT 2019:

 

14.8. Aino & Miihkali

21.8. Holopainen / Ojajärvi

28.8. Slack Bird (trio)

4.9. Lauluyhtye Veshtitsi