Kansanmusiikkia Tekniikan museossa

23.8 klo 18:00 sekä 9.9 klo 16:00, Tekniikan Museo, Viikintie 1, 00560 Helsinki

Pauanne esittää säveltämäänsä kansanmusiikkia Höyryvoimalan edustalla torstaina 23.8. klo 18.00. Esiintymässä on myös kuvataiteilija Aimo Katajamäen kirveellä veistetty mykkäkuoro.

Musiikki pohjautuu suomalaisiin arkistonauhoihin ja esityksen teemana on uskomukset. Yleisölle kerrotaan musiikin lomassa uskomuksia niin vanhan kansanperinteen parista kuin nyky-Suomestakin. Kaikki Pauanteen musiikissa käytettävät soittimet ovat aikoinaan olleet uskomusten mukaan syntisiä tai ihmiselle haitallisia.

Vanhoista kansanuskomuksista löytyy monia nykyihmiselle täysin mielipuoliselta kuulostavia käytäntöjä. Voisi kuvitella, että tiede ja tiedonkulku olisivat jo jyränneet alleen uskomukset. Tämän päivän lehtiartikkelit horoskooppeineen ja yksisarvishoitoineen eivät ole kuitenkaan kovin kaukana menneen ajan mytologiasta. Entisaikoina onnea uskottiin olevan rajattu määrä kyläyhteisössä, ja toisten onni oli itseltä pois. Nykyäänkin onnea tuntuu olevan rajattu määrä valtion sisällä, eikä sitä haluta antaa muualta tuleville.

Ohjelmistoa varten on saatu käyttöön aineistoa Suomen Kirjallisuuden Seurasta, Kansanperinteen arkistosta sekä Juminkeko-säätiöltä. Esityksessä kuullaan soivana osana yhtyeen musiikkia useita legendaarisia kansanlaulajia kuten Tiila Ilkkaa, Oksenja Mäkiselkää sekä Taavi Uutelaa arkistonauhojen muodossa.

KONSERTTIIN ON VAPAA PÄÄSY.

Pauanne on kolmen muusikon muodostama yhtye:

Kukka Lehto/ viulu,
Tero Pennanen/ Hammond-urut, harmooni, preparoitu piano ja arkistonauhat.
Janne Haavisto/ perkussiot.

https://www.facebook.com/pauannemusic/