2. osa Loitsusta kehtolauluun
Kalevalaista loitsua ja rohkeaa erotiikkaa, verisiä tarinoita ja lapsen liekutusta
Lemmennosto, loitsu
Esiintyjä Eila Hartikainen.
Alkuperäissanat taltioitu: Vappu Kalpii, Rautjärvi
Loitsujen esittämistavasta Suomessa 1799 matkaillut Giuseppe Acerbi kirjoittaa:
”Eräitä ns. lukuihin kuuluvia ei lainkaan lauleta, vaan esitetään asiaankuulumattomilta salaa matalalla äänellä hymisten ja samalla hirveästi elehtien.”.
Tyttären tärkein tehtävä oli päästä naimisiin ja tuottaa jälkeläisiä. vanhempien tehtävä oli huolehtia siitä, että näin tapahtuu. Elias Lönnrot kertoo, että häntä pyydettiin loitsimaan lempeä jo tyttövauvoille. Useimmiten loitsijana oli vanhempi nainen, loitsittava nuori neito, instrumentteina olivat vesi ja koivunlehdet ja teksti oli suorasukaista”nostatusta”, jossa neito ”pestiin” houkuttelevaksi miesten silmissä.
Minä pesen pienoistani,
puhdistelen pulmustani,
tällä vienolla vedellä,
vaahtosella vastalla,
pesen piian peräkkääksi,
punaposki puolukaksi,
pesen nuorra naitavaksi
vihantana vietäväksi.
Älköön kateen kierosilmät,
naljasilmä naapurisi
lennättäkö Lemmonnuolta,
vihan säihkyvän säteitä,
eikä kieltä katkerata,
sarvipäisiä sanoja,
kateellista katsantoa,
kohden tätä tyttölasta,
tätä pientä piikaistani.
Nouse lempi liehumahan,
kunnia kukoistamahan,
lähteköön lepästä lempi,
kihotkohon kiukuasta,
löyly luokoon sulhasia,
rapakivet rakkautta.
Nouse lempi liehumahan,
kunnia kukoistamahan,
kule kuu, palate päivä ,
pala nuorten miesten mieli,
kohden tätä tyttö lasta,
tätä pientä piikaistani
syän syttyköön tulehen,
povi polttohon kovahan
jott´ei saisi öissä maata,
eikä päivällä lepoa,
ennen kuin yhteyhen saavat
saavat toinen toisiansa,
makamahan mahan päällä,
päästä kilkit kiikkumahan,
lemmenlihas liikkumahan,
jott´tää liikuis liha sylissä
kävis kätkyt kainalossa.
Oi, Ukko ylinen Luoja,
Kaikkivalta kaitsijamme,
lemmetuoja turvallinen,
idätä idästä pilvi
länkä lännestä lähetä,
vihmo vettä taivosesta,
simaa pilvistä pirota,
huiskahuta hunajata,
kohden tätä tyttölasta,
tätä pientä piikaistani.
Autas eukkonen minua, reipas hävytön laulua
Esiintyjä Pekko Käppi
SKVR XV 399. [Etelä-Karjala.] Elias Lönnrot. Lönnrotiana 14:26-27. [1837.]
Myös miehet lauloivat eroottisia lauluja, mukana oli uhoa ja näyttämisen halua, hurttia huumoria johon sekoittui myös omia epävarmuuden tuntoja. Tuttua myös nykyihmisille.
Tämän runon tallensi muistiin Elias Lönnrot, jonka rohkeimmat tekstit julkaistiin vasta vuonna 1997 Suomen Kansan Vanhojen Runojen XV osassa.
Autas eukkonen minua oi oi oh oh oh
kuin et auttane minua
mie nyt kyykytän kylälle oi oi oh oh oh
takerran talon välillä o[i oi oh oh oh]
teen mä pillot piikasille [oi oi oh oh oh]
tuon mie kolmena kotiin [oi oi oh oh oh].
Kysyttelen kyrvältäni [oi oi oh oh oh]
oletko soassa käynyt [oi oi oh oh oh]
kuin on halki päälakesi [oi oi oh oh oh]
vain oot käynyt vasten tuulta [oi oi oh oh oh]
kuin on silmäis vesiset [oi oi oh oh oh]
vain oot myllystä tulova [oi oi oh oh oh]
kuin on pussit leuan alla [oi oi oh oh oh]
vain oot hirsiä vetänyt [oi oi oh oh oh]
kui on niskasi nilellä [oi oi oh oh oh]
vain oot heiniä vetänyt [oi oi oh oh oh]
kuin oot karvat niskassasi [oi oi oh oh oh]
vain olet papin sukua [oi oi oh oh oh]
kuin on raijat kaulassasi [oi oi oh oh].
Läksin ämmien kylälle [oi oi oh oh oh]
ämmät näytti ässiänsä [oi oi oh oh oh]
vilahutti vittuansa [oi oi oh oh oh].
Tuoss on kurpposen kuvia, karvavellin kaunistusta.
Laivassa surmattu veli, Inkeriläinen moniääninen laulu
Esiintyjät Anna-Kaisa Liedes, Maari Kallberg, Outi Pulkkinen, Eila Hartikainen, Sirkka Kosonen.
Inkerinmaa oli Suomenlahden pohjukkaa ympäröivä suomenkielisen rikkaan kulttuurin alue, jossa varsinkin naisten lauluperinne kukoisti ja rikastui moniääniseksi. 1800-luvun loppuun asti oli vallalla eri käsitys laulamisesta. Laulajat lauloivat hieman eri sävelessä, jolloin äänet resonoivat rikkaasti keskenään, ja ääni oli paksu ja kantoi kauas.
Etsin viikon velloani, kuukauven kullervuttani
etsin suomet, etsin saaret, kahen puolen kapriota
ee ee estratsa
kahen puolen kapriota
Menin rannoille meroille, näin mie laivoin lainehtivan
kysyin laivan vanhimmalta, ”onko täällä velloani”,ee…
Näinpä haastoi laivoin vanhin, hiuksiltansa harmahilta
”ei oo täällä velloasi, ei täällä emosi lasta”eee…
Kysyin laivoin vanhimmalta, ”miksi on vesi punanen”
Laivan vanhin vastaeli, ”siksi on vesi punanen,
halaistihin hauin vatsa, suolet luotihin merehen” eee…
Velloni veestä lauloi, emoin lapsi lainehista,
”ei halaistu hauin vatsa, halaistihin velloin vatsa
suolet luotihin merehen, maksat maalle kannettihin” eee..
Veinpä viestin emolleni, sanan virkoin maammolleni
Elköhön minun emoni, juoa merestä vettä
kuin juopi merestä vettä, niin juopi pojahen verta
Elköhön minun emoni, syyä meroin kaloja
”:kuin syöpi meroin kaloja, niin syöpi pojan lihoja” eee…
KAIKKI: kuin syöpi meroin kaloja, niin syöpi pojan lihoja, eee estratsa… ”
