Kansantanssin Riemuvuosi

Kansantanssin riemuvuosi

Kansantanssin Riemuvuosi juhlistaa kansantanssitoiminnan 150-vuotista taivalta Suomessa. Ensimmäiset kansantanssiesitykset Suomessa nähtiin Taitelijaseuran (Konstnärsgillet) vuosijuhlassa Runebergin päivänä 5.2.1866. Kansallisten tanssien esittäminen oli ollut suosittua eurooppalaisissa baleteissa kansallisromantiikan hengessä jo pitkään, mutta suorin esikuva kyseisille esityksille löytyy yllättäen Keski-Euroopan kansanjuhlista. Helsingfors Dagbladiin kirjoittanut tuntematon matkamies vieraili vuonna 1865 Sveitsissä, jossa hän osallistui paikallisiin juhliin. Niissä hän ihasteli kansallisia teemoja, esimerkiksi kansantansseja sisältäneitä esityksiä, joita hän toivoi Suomeenkin.

5.2.2016 Kansantanssin syntymäpäivänä on tarkoitus tanssia ympäri maata Koiviston polskaa, joka oli siis ensimmäinen tanhu, mikä esitettiin. Ohessa ohjeet ja nuotit, tiedustele seurastasi missä tapahtuu tai järjestä itse pienellä tai isommalla porukalla oma "flashmob".
KOIVISTON_POLSKA_ohje_ja_nuotti

Katso lisää: http://www.tanssinriemu.fi/category/kansantanssin-riemuvuosi/