Eskelinen, Senni

Ota yhteyttä:

Eskelinen, Senni
Riitta Huttunen/ Aito Agency
Yleiskuvaus

Senni Eskelisen kantelesoundissa kuuluvat traditio ja jazz. Senni aloitti kanteleensoiton jo kolmevuotiaana Hirvilahden musisoivassa kylässä Kuopion kupeessa ja ennen pitkää omiakin sävellyksiä alkoi syntyä. 39-kielisestä sähkökanteleesta on viime vuosina tullut nuoren taiteilijan pääsoitin, joka laajentaa hienosti hänen oman melodisen musiikkinsa ilmaisua. Sennin sävellyksissä yhdistyvät nuoren tytön aitous ja herkkyys, hieno melodian ja harmonian taju sekä savolainen pilke silmäkulmassa. Soittajana Eskelinen ylittää kepeästi tyylirajat tanssimusiikista kansanmusiikin kautta klassiseen, kuin myös jazzin ja lattareiden rinnalla moderniin fuusioon. Senni on vieraillut mm. Nightwish- yhtyeen Dark Passion Play albumilla, sekä keikkaillut soolona ja erilaisissa kokoonpanoissa ahkerasti kotimaan lisäksi mm. Ruotsissa, USA:ssa, Venäjällä ja Japanissa. Senni Eskelinen & Stringpurée Bandin ensi albumi julkaistaan huhtikuussa 2008.

Erityisosaaminen

Sähkökantele

Julkaisut, teokset ym.

Senni Eskelinen & Stringpurée Band Texicalli Records (2008)
Ilta Vuorella, Minna Padilla & The Helsinki Koto Ensemble Texicalli Records (2007)
Dark Passion Play, Nightwish (2007)

Musiikki-/tanssityylit

Kansanmusiikki, populaari, jazz, proge

Esiintymisvalmius

Yksityistilaisuudet, klubit, häät, hautajaiset yms.

Toimin seuraavissa rooleissa
Muusikko - Musician - Musiker
Opettaja/kouluttaja/ohjaaja - Teacher - Lärare
Säveltäjä - Composer - Kompositör
Instrumentit

Kanteleet

Opetusalat

Kansanmusiikki, kanteleensoitto