Anna E. Karvonen

Ota yhteyttä:

Anna E. Karvonen
Anna E. Karvonen
+358-50-5707725
Yleiskuvaus

Anna E. Karvonen on helsinkiläinen freelance muusikko - laulaja, viulisti ja kansanmusiikin maisteri, jolle ominta muusikkoutta on työskennellä ennakkoluulottomasti eri musiikinlajien parissa, genrerajat ylittäen. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2016, pää-aineenaan laulu, opintojen sisältäessä niin kansanmusiikin, rytmimusiikin ja klassisenkin laulun opintoja.

Anna on työskennellyt uransa aikana erilaisissa kansanmusiikkiyhtyeissä, klassisen- ja uuden taidemusiikin sekä populaarimusiikin parissa niin solistina kuin yhtyemuusikkonakin.
Tärkeimmät festivaaliesiintymiset ovat olleet mm. Helsingin Juhlaviikoilla ja Celtic Connection - festivaaleilla Skotlannissa sekä solistina Viitasaaren Musiikin Aika - ja Meidän Festivaalilla.
Näyttämötaiteiden parissa hän on toiminut muusikkona ja säveltäjänä lukuisissa teatteri- ja nykytanssiproduktioissa mm Suomen Kansallisteatterissa, Koko Teatterissa ja Ylioppilasteatterissa, esiintyen usein näyttämöllä myös itse.

Vuodesta 2014 Anna on tutkivana muusikkona perehtynyt Helsingin kansanmusiikin historiaan ja nykyhetkeen. 2014 Stadin kadonneet –yhtyeen kanssa tehty visuaalinen konserttiprojekti Stadin kadonneet styget - Helsingin kadonnet kansanlaulut jäljitti ja tallensi Stadin slangiksi laulettua Helsingin riimillistä kansanlauluperintöä. Vuonna 2016 Playground Music Finland oy:n julkaisi konserttiprojektin pohjalta äänitetyn ja kaksitoista kappaletta sisältävän On rookis kalsa hima –albumin, jolla vierailee mm. Tuomari Nurmio ja Paleface.
Konserttisarjan toinen osa Stadin naisten lauluja - dramatisoitu konsertti sai ensi-iltansa keväällä 2018. Näyttelijä Elsa Saisio, muusikot Anna E. Karvonen ja Milla Viljamaa sekä valosuunnittelija Ina Niemelä koostivat esityksen joka sisälsi vahvoja ajankuvia naisten elämästä Helsingissä viimeisen sadan vuoden aikana. Monologit, vanhat valokuvat, valotaide sekä uudet ja vanhat laulut muodostivat dramatisoidun konsertin, jossa menneiden ja nykyisten sukupolvien naisten tarinat kohtaavat. Helsingin naisten osin jo unohdetut kansanlaulut ja elämänkohtalot mm. Sörnäisten tehtaissa, työväen kodeissa, kaduilla ja bordelleissa tuodaan näin kuultavaksi unohtamatta modernia helsinkiläistä naista.

Erityisosaaminen

Kansanlaulun eri tyylit & äänenkäyttö. Myös yleisesti laulunopetusta/äänenkäyttöä. Helsingin kansanmusiiki.

Äänitteet, tapahtumat, ym.

Stadin kadonneet - On rookis kalsa hima (2016 Playground Music Finland)

Musiikki-/tanssityylit

Kansanmusiikki, klassinen ja uusi musiikki, oma sävelletty uusi kansan-/ -näyttämömusiikki. Mitä vaan tarvittaessa...

Esiintymisvalmius

Kaikki!
Mutta esimerkiksi:
Stadin kansanmusa
Näyttämömusiikki (teatteri-,nykytanssi- yms. produktiot): esiintyjä/säveltäjä.
Esiintymispaikat: Kaikki käy! Konserttitilat, klubit, kirkot, intiimit tilat, yksityistilaisuudet yms. Kokoonpano tilan/tapahtuman mukaan.

Toimin seuraavissa rooleissa
Muusikko - Musician - Musiker
Opettaja/kouluttaja/ohjaaja - Teacher - Lärare
Sovittaja - Arranger - Arrangör
Säveltäjä - Composer - Kompositör
Instrumentit

Laulu ja viulu.

Opetusalat

Laulu ja viulu (myös klassinen).
Yksityis- ja ryhmäopetusta sekä erilaisia kursseja.