Kansanmusiikkilliiton putiikki

Musiikkikustantajien vuoden Etnotekijäksi valittiin Solju-yhtye

Musiikkikustantajien palkinnot jaettiin viime viikolla viidennen kerran. 

Viidestä kategoriasta genrevapaan kategorian palkinto sai nimekseen tänä vuonna Vuoden etnotekijät voittajiensa, Solju-yhtyeen Ulla Pirttijärven ja Hildá Länsmanin mukaisesti. Valinnan suoritti toimittaja ja Radio Helsingin sisältöjohtaja Maria Veitola. Muita ehdokkaita genrevapaassa kategoriassa oli Soljun lisäksi Tapani Rinne, Anssi Tikanmäki, Anna Timgren, Ruusut, Dalindeo ja Juhani Nuorvala. Palkinnon suuruus on 2000 euroa.

Lisäksi Jenni Vartiaisen ja Jurek Reunamäen säveltämä ja sanoittama Turvasana palkittiin Vuoden biisinä, Vuoden vientitekona palkittiin Axel Ehnström hänen pitkäjänteisestä työstään Saksan markkinalla, Jurek Reunamäki palkittiin Vuoden kevyen musiikin tekijänä ja Vuoden taidemusiikin säveltäjä -palkinto meni tänä vuonna puolestaan Kimmo HakolalleTilaisuuden yhteydessä luovutettiin myös tekijä- ja kustantajajärjestöjen yhteinen Vuoden raportoija –palkinto. Sen sai tänä vuonna Sinitaivas-orkesteri.