Kansanmusiikkilliiton putiikki

Maailma kylässä 2018 kulttuuriohjelma julki

Maailma kylässä -festivaalin ilmaiskonsertit julkaistu

 

Maailma kylässä -festivaalin kulttuuriohjelma on julkaistu. Ilmainen festivaali Helsingin sydämessä Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla tarjoaa toukokuun viimeisenä viikonloppuna 18 konserttia maailmanmusiikin huippunimiltä ja kotimaisilta eturivin artisteilta. 

Lähi-idän lupaavimpiin kokoonpanoihin kuuluva 47SOUL yhdistää perinteisen palestiinalaisen musiikin ja elektronisen soinnin moderniksi shamstepiksi, itäisten sävelkulkujen, hip hopin ja electro beatin fuusioksi. The Guardian -lehti nosti taannoin yhtyeen helmikuussa julkaiseman Balfron Promise -albumin kuukauden maailmanmusiikin julkaisuksi. Euroopan suurimmilla festivaaleilla esiintynyt yhtye nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa. 
 

Afrikka kuuluu ohjelmassa muun muassa festivaalisunnuntaina malilaisen Abou Diarran musiikissa. Diarran soinnissa blues, jazz, reggae, perinteinen malilainen musiikki ja urbaanit rytmit sekoittuvat moninaiseksi taiteen ilotulitukseksi. Jo kerran Suomessa vieraillut kongolainen, maineikkaalla Glitterbeatilla julkaiseva Jupiter & Okwess taas tuo maanosan biletunnelmat Kaisaniemen puistoon. Lavan täyttää sunnuntaina myös afrobeatia ja etiogroovea soittava Les Freres Smith 11 hengen bändillään. Lisäksi Savanni-lavalla kuullaan Norsunluurannikolta kotoisin olevaa, Grammy-palkittua Dobet Gnahoréa sekä eteläafrikkalaista Freshlygroundia.  

Ohjelman kotimaista tähtikaartia edustaa Savanni-lavalla lauantaina suomalaisen reggaen ja dancehallin kuningas Raappana. Sunnuntaina lavalle nousee suomalais-beniniläinen Afrojazz Quintet, joka nähdään yhdessä spacejazz-afrobeat-avantgardisti Jimi Tenorinja blueslaulaja Charlotta Kerbsin kanssa. Kotimaisia kokoonpanoja kuullaan niin ikään Rautatientorin Mekong-lavalla, jossa esiintyvät muun muassa Muuan Mies, AK sekä pitkän linjan lattariorkesteri Maria Gasolina.

Maailma kylässä -festivaali on myös lasten oma karnevaali; Savanni-lavan avaa lauantaina koko perheen pop rock -poppoo Päistikka, jonka esityksessä on luvassa yllättäviä käänteitä ja riemukkaita hetkiä. Sunnuntaina Savannin aamun aloittaa Pomppulinnan Kreivi, jonka tahdissa naperot pääsevät tanssimaan niin rockia ja räppiä kuin rumbaa ja salsaakin. Lisäksi lapsille on tarjolla muun muassa ilmastonmuutokseen, jäätiköiden sulamiseen, maapallon hyvinvointiin ja muoviroskasta tehtyyn taiteeseen liittyviä työpajoja ja esityksiä.

Häiriköt-päämajan Vastamainosnäyttely tarjoaa pureksittavaa Kaisaniemen Mahdollisuuksien Tori -teltassa. Näyttely pureutuu parodian keinoin yritysvastuuseen ja maailmankaupan rakenteisiin.

Festivaalin asiaohjelma julkaistaan 17. huhtikuuta.
 

Oikeudenmukaisen maailman puolesta

Maailma kylässä -festivaali  järjestetään 26.-27. toukokuuta 2018 Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Festivaali tarjoaa ohjelmassaan monipuolisesti konsertteja, lastenohjelmaa, elokuvia ja keskusteluita yli sadan ohjelmanumeron verran. Lisäksi puiston valtaavat viikonloppuna yli 60 ruokamyyjää sekä lähes 250 kansalaisjärjestöä.  
 
Festivaalin vuoden 2018 teema on YK:n kestävän kehityksen ohjelma Agenda 2030 ja festivaalin alueellinen painotus on Afrikassa. Festivaalin pääjärjestäjä on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa ry, joka on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö.

Festivaalin pääyhteistyökumppaneita ovat ulkoministeriö, Euroopan unioni, Ben & Jerry's, Eko Lumme sekä Maailman Kuvalehti. 
 

Tutustu kulttuuriohjelmaan kokonaisuudessaan osoitteessa www.maailmakylassa.fi
---

World Village Festival free concerts published

The cultural programme of World Village Festival has been unveiled. The free festival at the heart of Helsinki – in Railway Square and Kaisaniemi Park – will offer 18 free concerts by top international and domestic artists in world music during the last weekend of May.

One of the most promising bands from the Middle East, 47SOUL combines traditional Palestinian music and electronic sounds into modern shamstep, a fusion of eastern melodies, hip hop, and electro beat. The Guardian praised their recent album Balfron Promise and named it as their world music album of the month. The band has performed at most of the major music festivals in Europe and is now set to visit Finland for the first time.

The sounds of Africa are highlighted on Savannah Stage, for example in the music of Malian Abou Diarra. Blues, jazz, reggae and traditional Malian music are mixed in Diarra's sound, forming a diverse blend of the art of music. On Saturday at the festival, the party vibes of the continent are brought to the stage by Congolese Glitterbeat artist Jupiter & Okwess, who have visited Finland once before. On Sunday, Savannah Stage will be taken over by the eleven musicians of Les Freres Smith. The programme also features Dobet Gnahoré, a Grammy-winning singer from Ivory Coast, andFreshlyground from South Africa. 

Among the festival's domestic stars is Raappana, a pioneer and the king of Finnish reggae and dancehall. On Sunday, Afrojazz Quintet takes the stage alongside spacejazz-afrobeat-avantgardist Jimi Tenor and blues singer Charlotta Kerbs for their festival performance. Domestic bands and groups are also featured on Mekong Stage on Railway Square, where for example Muuan Mies, AK and Maria Gasolina are set to perform.

World Village Festival is also a carnival for children. Savannah Stage's Saturday opens with Päistikka, a pop-rock band for the whole family with performances filled with unexpected turns and joyful moments. The festival's Sunday will be started by Pomppulinnan Kreivi, with whom kids can dance to rock, rap, rumba and salsa alike. The full children's programme includes workshops and other activities related to climate change, the melting of glaciers, the well-being of the Earth, art made of plastic waste and more!

Häiriköt-päämaja will serve food for thought with their counteradvertising exhibition, which takes a satirical look at the structures of world trade and corporate responsibility.

The festival's factual programme, featuring panel discussions and interviews, will be published on 17 April.

For a just world

World Village Festival takes place 26–27 May 2018 at Railway Square and Kaisaniemi Park in Helsinki. The festival offers a diverse programme with concerts, children's programme, films, interviews and panel discussions, totalling over 100 events. In addition, the park will be filled by over 60 street kitchens and more than 250 civil society organisations.

The main theme of World Village Festival 2018 is the 2030 Agenda for Sustainable Development and the regional focus is on Africa. The main organiser of the festival is Kepa, an NGO platform for Finnish civil society organisations and an expert on global development.

The main partners of the festival are the Ministry for Foreign Affairs, the European Union, Ben & Jerry's, Eko Lumme and Maailman Kuvalehti.

Check out more information on www.maailmakylassa.fi/en

Jupiter & Okwess